Kurssit

Tero Saarinen Companyn kansainvälinen opetustoiminta alkoi ryhmän perustamisen aikoihin, 1990-luvulla. Kuluneiden vuosien aikana Saarinen avustajineen on vetänyt lukuisia kursseja hyvin erilaisille kohderyhmille Euroopassa, Aasiassa, Oseaniassa ja Afrikassa – sekä TSC Studiossa Helsingissä.

Tero Saarinen Company järjestää harvoin koe-esiintymisiä tanssijoille, joten osallistuminen työpajoihin on paras tapa tutustua ryhmään sekä Saarisen liiketekniikkaan ja koreografiseen tyyliin.

Yleisöille ja tanssin harrastajille kurssit tarjoavat mahdollisuuden tutustua Saarisen tyyliin, tutkia omaa liikettään ja rikastaa samalla esitysten katsomiskokemusta.

Saarisen liikefilosofia, TERO-tekniikka, perustuu kokonaisvaltaiseen lähestymiseen. Humaanius ja toisen kunnioittaminen ovat opetustoimintamme keskeisiä arvoja. Aito kiinnostuksemme ihmisiä sekä yksilön henkilökohtaista kasvua kohtaan ovat kohtaamisten ytimessä työskennellessämme erilaisten ryhmien kanssa.

”Aamutunnit antoivat mahdollisuuden olla läsnä ja keskittyä itseeni.”

– Online-kurssin palaute, joulukuu 2020

”TERO-tekniikasta tuli todella hyvä ja maadoittunut olo”

– Online-kurssin palaute, joulukuu 2020

”Oli hienoa tuntea yhteys muihin ammattilaisiin”

– Online-kurssin palaute, joulukuu 2020

”David on loistava opettaja – tunnelmallinen tunti ja selkeä opetustyyli – tekemisen ilo välittyy jopa online-alustasta huolimatta”

– Online-kurssin palaute, joulukuu 2020

Workshop

2–4 tuntia kestävä TERO-workshop on johdatus Tero Saarisen ainutlaatuiseen liiketekniikkaan. Kurssi tarjoaa osallistujille yleiskatsauksen kokonaisvaltaiseen filosofiaan, johon Saarisen tyyli perustuu. Opetus keskittyy TERO-tekniikan keskeisimpiin liikesarjoihin, joihin tutustutaan myös Saarisen viimeisimpiin teoksiin pohjautuvien repertoaariharjoitteiden avulla. Workshop on suunnattu tanssin ammattilaisille ja opintojaan viimeisteleville opiskelijoille.

Mestarikurssi

1–3 päivää kestävä TERO-mestarikurssi on kattava johdanto Tero Saarisen liiketekniikkaan. Tunneilla tutustutaan syvällisesti kokonaisvaltaiseen filosofiaan, johon Saarisen tyyli perustuu, sekä tehdään repertoaariharjoitteita hänen viimeisimmistä koreografioistaan. Mestarikurssi keskittyy TERO-tekniikan keskeisiin liikesarjoihin. Kurssin osallistujat saavat työkaluja kehon, mielen ja aistien herättelemiseksi, jotka lisäävät yksilön liikkeen kokonaisvaltaisuutta. Mestarikurssi on suunnattu tanssin ammattilaisille, jotka haluavat syventyä Saarisen tekniikkaan koreografin itsensä ohjauksessa.

Intensiivi

4–10 päivää kestävät TERO-intensiivikurssit tarjoavat laaja-alaisen ja syvällisen katsauksen Tero Saarisen liiketekniikkaan ja -filosofiaan. Intensiivikurssien painotukset vaihtelevat, mutta jokainen kursseista tarjoaa kattavan opetuksen TERO-tekniikasta. Liiketekniikkaa harjoitellaan monipuolisten, Saarisen teoksiin pohjautuvien repertoaariharjoitteiden avulla. Intensiivikurssit tarjoavat myös työkaluja loukkaantumisten ehkäisyyn sekä lihasten oikeaoppisen hyödyntämisen maksimoimiseen. Intensiivit on suunnattu tanssin ammattilaisille ja opintojaan viimeisteleville opiskelijoille.

Aamutunnit

90 minuuttia kestävillä, tanssin ammattilaisille suunnatuilla TERO-aamutunneilla keskitytään kehon avaamiseen ja herkistämiseen. Tunneilla tehdään Tero Saarisen kokonaisvaltaiseen liikefilosofiaan perustuvan TERO-tekniikan harjoitteita, joita syvennetään Saarisen teoksiin pohjautuvien koreografisten liikesarjojen avulla. Ilmoittaudu mukaan täällä!

”Moni asia, jonka kanssa on kamppaillut meni harppauksia eteenpäin kolmen päivän aikana. Kurssilla säilyi koko ajan sopiva suhde teknisen ja ''henkisen'' työskentelyn välillä.”

- KURSSIPALAUTE, KESÄ 2016

Viikonloppukurssi

Kaksipäiväinen viikonloppukurssi on oivallinen aktiivisille tanssin harrastajille ja tanssi- tai muuta liiketaustaa omaaville henkilöille, jotka haluavat tutustua TERO-tekniikkaan. Viikonloppukurssi on johdatus Tero Saarisen ainutlaatuiseen liikekieleen. Kurssilla tutustutaan Saarisen tekniikan taustalla vaikuttavaan kokonaisvaltaiseen filosofiaan sekä tehdään repertoaariharjoitteita hänen uusimmista teoksistaan.

”Tunnin jälkeen fiilis kehossa on ihana. Tuntuu, että tunnen kehoni kauttaaltaan.”

- Kurssipalaute, 2017

Yleisöworkshop

Yleisöworkshop on ennen esitystä pidettävä johdatustunti Teron Saarisen tyyliin ja TERO-tekniikkaan. Jokainen tunti on suunniteltu syventämään nähtävän teoksen katsomiskokemusta. Yleisöworkshopin tavoitteena on tarjota yleisöille omakohtaista kokemusta Saarisen liikekielestä. Yleisöworkshopit on suunnattu teosten katsojille, eikä niille osallistuminen vaadi aiempaa tanssikokemusta.

”Tunti rikastutti katsomiskokemustani valtavasti. Koin ymmärtäväni enemmän. Tuntuu, että pääsin kieleen sisälle. Antoisaa.”

- PALAUTE YLEISÖWORKSHOPISTA, 2016

Yhteisöhankkeet

TSC tarjoaa räätälöityjä kursseja monenlaisille kohderyhmille. Helsingin Malminkartanossa vuosina 2012–2016 toteutetussa yhteisötyöhankkeessa lapset, nuoret ja heidän perheensä kohtasivat tanssin kautta. Nelivuotinen hanke sisälsi useita projekteja ja sen osallistujat vaihtelivat päiväkoti-ikäisistä teineihin. Opetusten sisältöinä olivat niin tanssitunnit ja -esitykset kuin liikelähtöiset kuvataidetyöpajat, jotka kulminoituivat näyttelyihin. Apollon Yhteiskoulun ja Päiväkoti Timotein kanssa yhteistyössä toteutettua hanketta veti TSC:n puolesta Maria Nurmela yhdessä Mikko Lampisen, David Scarantinon ja Natasha Lommin kanssa.

”Kokemus oli silmiä avaava ja opin aivan uudenkaltaisen maailman.”

- PALAUTE APOLLON YHTEISKOULUN OPPILAALTA, 2016

Yhteistyö Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa

Kaikille Suomen kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksesta valmistuville pyritään takaamaan mahdollisuus tutustua TERO-tekniikkaanTero Saarinen, Sini Länsivuori ja David Scarantino ovat opettaneet ammattikoulutuksen toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijota säännöllisesti vuodesta 2015.

Liiketekniikkaan keskittyvien tuntien lisäksi opiskelijat ovat päässeet tutustumaan Saarisen koreografiseen repertoaariin. Opiskelijoille on harjoitettu otteita Saarisen teoksista oppilaitoksen näytöksiin.  Osa opiskelijoista on esiintynyt ohjelmistolla lisäksi balettigaaloissa, sekä vuonna 2016 Tero Saarinen Companyn omien tanssijoiden rinnalla TSC:n 20-vuotisjuhlanäytöksissä.

TERO-tekniikkaa on opetettu myös Kansallisoopperan ja baletin järjestämillä kansainvälisillä kesäkursseilla.

TSC on tehnyt yhteistyötä myös Suomen kansallisoopperan ja -baletin nuorisoryhmän kanssa. Vuonna 2021 nuorisoryhmäläisiä nähdään TSC:n tuotannossa Transit.

Tero Saarinen on itsekin Balettioppilaitoksen kasvatti ja hänen ammattilaisuransa käynnistyi Suomen kansallisbaletissa. Koreografina Saarinen on tehnyt Kansallisbaletin kanssa yhteistyötä jo vuodesta 1993. Baletin ohjelmistossa on nähty lukuisia Saarisen tilaus- ja muita teoksia, joista viimeisimpänä Kansallisoopperan ja Tero Saarinen Companyn kanssa yhteistuotantona toteutettu Kullervo (2015) sekä Wedge (2022).

”Tämä kurssi, samoin kuin aiempi kokemukseni tekniikasta on vahvistanut ja laajentanut minua tanssijana ja liikkeen kokonaisvaltaisena kokijana.”

- Intensiivikurssin palaute, Helmikuu 2019

”Olen kuullut useilta opettajilta, kuinka maadoittaa itsensä ja olla läsnä koko kehollaan – mutta vasta nyt tämä kaikki tuntui järkevältä!”

- Intensiivikurssin palaute, elokuu 2018

”On helppo puhua siitä tunteesta, mitä tapahtuu sisäisesti ja miten ilmaisu resonoi ulospäin – mutta on täysin toinen asia, kun joku todella inspiroi sinua tekemään sen.”

- Intensiivikurssin palaute, elokuu 2018

”Kurssi oli vahvasti vaikuttava, kokonaisvaltainen kokemus! Se eheytti, herätteli uuteen, herkisti, voimautti ja ehdottomasti kutitti. Kurssi jätti jälkensä antaen monentasoisia oivalluksia, avauksia ja kiinnittymistä olemiseeni tanssijana, fyysisenä toimijana ja minääni eri elinympäristöissäni.”

- Intensiivikurssin palaute, Helmikuu 2019

Seuraamme sinua voidaksemme parantaa käyttökokemustasi ja viestiäksemme sinua kiinnostavista aiheista.