Digital Duende

Jyrki Karttusen rakastettu Digital Duende (1998) on syvää tunnetta huokuva duetto, joka kiehtoo kaksijakoisuudellaan. Vuosituhannen vaihteessa koreografin kansainväliseen menestykseen nostanut teos on pohjoismaisen viileä tulkinta kuvitteellisesta tulisesta espanjalaisuudesta.

Digital Duende nähtiin Tero Saarinen Companyn kaksoisillassa kesäkuussa 2023 Imre ja Marne van Opstalin uutuusteoksen Heart Drive rinnalla. Karttusen klassikkoteoksen tulkitsivat Tanssin talossa Samuli Emery, Mikko Lampinen, Mikko Makkonen ja Jussi Ulkuniemi.

Jyrki Karttunen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä tanssija-koreografeista. Freelancer-uransa ohella Karttunen on työskennellyt myös muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän ja Karttunen Kollektivin taiteellisena johtajana.

Vuonna 1998 kantaesitetty Digital Duende nosti koreografin vuosituhannen vaihteessa merkittävään suosioon myös ulkomailla. Teoksen kiertueet ulottuivat Euroopan lisäksi Aasiaan, Australiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Karttusen oman ryhmän yli sadan esityksen lisäksi duetto on ollut muun muassa Bernin baletin ohjelmistossa.

“[Digital Duende] pursui lämpöä ja fyysistä empatiaa –– orgaaninen, mutta ei koskaan ennalta-arvattava“
The Irish Times, Irlanti (2000)

”Hämmästyttävää sujuvuutta –– ihailtavan hiottu aina viimeiseen yksityiskohtaan asti”
– The Sydney Morning Herald, Australia (2001)

”Alallamme on ollut sellainen vinouma, että emme oikeastaan edes puhu menneistä teoksista, eikä niitä ole yleensä mahdollista nähdä livenä missään. Tästä syntyy helposti kummallinen harha kuin historiaa ei nykytanssissa edes olisi. Minusta tämä vaikuttaa koko alaan ja sen arvostukseen. Haluamme omalla ohjelmistosuunnittelullamme kantaa vastuuta nykytanssirepertuaarin säilyttämisestä ja uusintamisesta. Tero Saarinen Companyn ohjelmistossa esitelläänkin siksi kantaesitysten lisäksi myös aikaa kestäneitä nykytanssin klassikoita.

Jyrki KarttuseDigital Duende on ylistys tanssijuudelle, sanattoman liikkeen hengen voimalle. Yhdessä uuden sukupolven tekijöiden Imre ja Marne van Opstalin kantaesityksen kanssa se muodostaa kiinnostavan yhdistelmän, joka pureutuu intohimoon, kaipuuseen, haluun ja ihmisen sisäiseen paloon.”

Tero Saarinen, taiteellinen johtaja

Koreografin sanoin

Digital Duende (1998) on minulle monella tapaa merkittävä teos. Palaan siihen yleensä kuin tarkistaakseni, mistä lähdin liikkeelle koreografina ja muistuttaakseni itseäni kiireettömästä ja leikkivästä luomisen tilasta, jossa annan ratkaisuille tilaa ja aikaa syntyä kulloisestakin kysymyksestä käsin. Teos syntyi puhtaalta pöydältä, ei mistään edeltävästä työstä. Samalla se syntyi kaikesta, mitä olin siihen mennessä tanssijana pohtinut.

Digital Duendessa ajatus teoksen kaksijakoisuudesta sisältyi jo nimeen. Koreografisen, Windows-käyttöjärjestelmää muistuttavan kudoksen kokonaisuus syntyy yksinkertaisista tiedonsiruista, nollista ja ykkösistä. Elävän rakenteesta tekee kuitenkin vasta duende, esiintyjän tilanteeseen puhaltama henki, joka muuntaa tyhjän muodon sisällöksi. Tulkinnan suuntaa koreografi voi yrittää ohjata haluamalleen tielle, mutta lopullisen painotuksen katsojan kokemukselle antaa esiintyjä.

Digital Duenden ansiosta tiedostin yhä selvemmin, että tanssiteoksen sisältö on usein yhtä suuri kuin se, miten se esitetään. Esitystilanteesta ja tanssijantyöstä on siksi muodostunut minulle myös koreografina teosteni peruskivi.

– Jyrki Karttunen

Lyhennetty teoksesta: Jyrkkä, Hannele 2005. Tanssin tekijät

”Hämmästyttävää virtaavuutta –– baletin pehmeys kohtaa modernin tanssin terävyyden –– liikekieli on ihailtavan hiottua, aina viimeiseen yksityiskohtaan asti”

– The Sydney Morning Herald, Australia (2001)

 

“Ilmeisen lahjakas mutta vaatimaton Jyrki Karttunen on tämän hetken suomalaisten tanssitekijöiden tähti –– hänen kansainvälisessä läpimurrossaan nähdään kutkuttavan leikkisä kiinnostus espanjalaiseen tanssiin”

– Dance Theatre Journal, Iso-Britannia (2000)

 

“pursui lämpöä ja fyysistä empatiaa –– orgaaninen, mutta ei koskaan ennalta-arvattava”

– The Irish Times, Irlanti (2000)

 

“kekseliäs tulkinta flamencosta”

– Sunday Tribune, Irlanti (2000)

 

“[Digital Duenden] katsoja pääsee hyrisemään pienistä ja älykkään humoristisista oivalluksista ––  [teos] on elastinen, sujuvasti tunnelmasta ja tyylistä toiseen liikkuva kokonaisuus, jossa tanssijat käsiohjelmatekstiä mukaellen todella tuntuvat suhtautuvan niin elämään kuin omaan tanssiinsakin lapsenomaisen kevyesti ja huolettomasti“

 Demari (1999)

Digital Duende

Koreografia Jyrki Karttunen
Valo-, lavastus- ja äänisuunnittelu Kimmo Karjunen

Koreografin assistentti Henrikki Heikkilä

Tanssi
Samuli Emery, Mikko Lampinen (9.–13.6.)
Mikko Makkonen, Jussi Ulkuniemi (14.–16.6.)

 

Musiikkitallenteet: Saint-Preux: Concerto pour une voix. The London Symphonic world. 1995 Pomme music. | C. Curet Alonso: Puro Teatro. La Lupe. 1969 Tico records. | Hugues Le Bars: Mets l´ange. Hugues Le Bars. 1991 Nocturne. | Trad.: Se nos rompió el amor. Fernanda & Bernarda de Utrera. 1990 Pasarela S.A. | Ch. Navarro: Lo Dudo. Los Panchos. 1990 CBS Records 466808 2.
Kuvat: Kai Kuusisto | Video: Petrus Koskinen

Kesto
30 minuuttia
Ensi-ilta
20. marraskuuta, 1998, Joensuun taidemuseo, Suomi
Tuotanto
Kantaesitys: Nomadi-tuotanto | Uusintaensi-ilta Tanssin talossa 2023: Tero Saarinen Company
Seuraamme sinua voidaksemme parantaa käyttökokemustasi ja viestiäksemme sinua kiinnostavista aiheista.