Kullervo

Kullervo pohjautuu Jean Sibeliuksen varhaiseen mestariteokseen ja Kalevalan ajattomaan kansantarinaan. Tero Saarisen nykyaikaan tuodussa versiossa kertomuksen nuori mies hurmaa sisarensa, tappaa vihollisensa ja kaatuu omaan miekkaansa. Saarisen Kullervossa tanssi yhdistyy oopperaan ja livemusiikkiin. Suomen kansallisoopperan ja Tero Saarinen Companyn yhteistuotannossa esiintyi yhteensä lähes 100 esiintyjää. Ensi-ilta oli Kansallisoopperassa 13. helmikuuta 2015.

Kesto
1h 50 minuuttia (sis. väliaika)
Ensi-ilta
13. 2. 2015, Suomen kansallisooppera
Arviot

”…näyttämötulkinta tavoittaa sinfonian monumentaalisuuden ja kohtalonomaisuuden.”

Helsingin Sanomat
15. helmikuuta 2015

”Suomi on totisesti saanut kansallisen tanssimonumenttinsa --- Tarina muuttuu yleismaailmalliseksi ja ajattomaksi myytiksi, joka on karmivalla tavalla ajankohtainen.”

Helsingin Sanomat
30. huhtikuuta 2017

“Merkittävä teos … jota voisi oikeutetusti kutsua 2000-luvun kokonaistaideteokseksi. --- henkeäsalpaava --- Erinomainen valosuunnittelu (Mikki Kunttu) korostaa dynaamista tanssia.”

The Yomiuri Shimbun (Japani)
24. kesäkuuta 2017

“Olet tavoittanut Kullervossa ihmisen tiedostamattomasta ytimestä asioita, joita ei muutoin kykene saavuttamaan. Siksi sillä teoksella oli niin järisyttävä vaikutus, että tunteet purkautuivat katsojalla pintaan.”

Yleisöpalaute
2017

Työryhmä

Koreografia ja ohjaus Tero Saarinen
Musiikki Jean Sibelius: Kullervo (Symphony Op. 7)
Lavastus, valot ja screen-suunnittelu Mikki Kunttu
Screen-graafikko Mikko Linnavuori
Pukusuunnittelu Erika Turunen
Koreografin assistentit Henrikki Heikkilä, Sini Länsivuori
Balettimestari, teosvastaava Francis Guardia
Balettimestari Joseph Kerwin

Esiintyjiä yhteensä: 92 (27 tanssijaa, 65 laulajaa)  

Tuotanto

Suomen kansallisooppera ja -baletti ja Tero Saarinen Company. Tero Saarinen Companyn tuotantoa tuki Jane ja Aatos Erkon Säätiö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Menu
EN