Petrushka

“Ensimmäinen kuuntelu oli yksinkertaisesti pyörryttävä kokemus! Crabb ja Draugsvoll olivat käyttäneet sovituksessa hyväkseen Stravinskyn pianopartituuria ja vaikka lopputulos on hienolla tavalla omaperäinen, niin samalla se oli hämmästyttävän lojaali alkuperäiselle teokselle. Myös harmonikan äänimaailman universaalius ja toisaalta intiimiys tuntuivat oikeilta rakennusaineilta haluamalleni kolmiodraamalle.

Petrushka-teoksen päähenkilö on kiinnostava karaktääri, selvästi sukua niin monelle elokuvan ja kirjallisuuden historiassa esiintyvälle luuserin arkkityypille. Luulen, että moni meistä voi aika ajoin samastua Petrushkan, Punchin, Pulcinellan, Gelsominan tai vaikkapa Buster Keatonin hahmoon, joka naiiviutensa ja aitoutensa kautta kuitenkin voittaa, hävitessäänkin.

Stravinskyn hieno ajatus pianon – Petrushkan – ja ison orkesterin välisestä kamppailusta tiivisti mielestäni jotain olennaista yksilön ja muuttuvan yhteiskunnan ikuisesta kamppailusta. Siitä huolimatta orkestraation massiivisuus ja sen nyanssien rikkaus tuntui suureelliselta oman, pelkästään Petrushkaan, Ballerinaan ja Mauriin keskittyvän teok- seni perustaksi. Esimerkiksi alun markkinahumun kirjaimel- linen kuvittaminen Fokinin tyyliin ei tuntunut mielekkäältä. Halusin pikemminkin löytää sen sisäisen ilon ja karnevaalin, jota nukkehahmot tuntevat päästyään vihdoin vapaiksi ma- nipulaattorinsa käsistä ja sitä kautta osallisiksi inhimillisistä tunteista ja – näennäisestä – vapaudesta.”

– Tero Saarinen