Carita Weissenfelt

Tuotantopäällikkö

Carita Weissenfelt on työskennellyt Tero Saarinen Companyssa vuodesta 2016 lähtien tuotantoon ja viestintään liittyvissä tehtävissä. Vuodesta 2020 alkaen hän on toiminut ryhmän tuotantopäällikkönä. Weissenfelt vastaa ryhmän teos-, esitys- ja kiertuetuotannosta sekä TSC Studion taiteellisista residensseistä. Vuosina 2017–2019 hän vastasi myös TSC:n Ystävätoiminnan käynnistyksestä ja kehitystyöstä.

Weissenfelt valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2016 pääaineenaan teatteritiede, jonka lisäksi hän on suorittanut taidejohtamisen ja yrittäjyyden opintokokonaisuuden Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Aiemmin teatterikentällä aktiivisesti vaikuttanut Weissenfelt työskenteli opintojensa ohella muun muassa tutkimusassistenttina sekä erilaisissa rooleissa teatterituotannoissa.