Jyrki Karttunen

Koreografi

Jyrki Karttunen aloitti tanssijanuransa vuonna 1989 Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmässä. Vuodesta 1993 Karttunen on työskennellyt pääasiassa freelancer-tanssijana ja sittemmin koreografina. Hän on yksi Nomadi-tuotannon perustajajäsenistä. Vuonna 2008 aloitti toimintansa Karttunen Kollektiv, jonka taiteellisena johtajana Karttunen toimi neljä vuotta. Hän on työskennellyt myös Helsinki Dance Companyn taiteellisena johtajana sekä Helsingin Kaupunginteatterin pääkoreografina.

Karttsen tunnetuimpiin näyttämötuotantoihin lukeutuvat kesällä 2023 Tanssin talossa uusintaensi-iltansa saava Digital duende (1998), Keiju (2002), Human Imitations (2005), Jeminan monta elämää (2012) sekä Keijukaisneuvos Koo (2014) ja teatterikoreografioihin Kansallisteatterin tuotanto Riikinkeltainen taivas (2019, ohj. Juhana von Bagh).  Teoksia on esitetty laajalti myös ulkomailla. Vuonna 2021 Karttunen valmistui sosionomiksi (AMK) varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuudella. Hänen tavoitteenaan on laajentaa lasten ja nuorten parissa toimimiseen paitsi taiteen myös sosiaalityön näkökulmasta.


Digital Duende