Riccardo Zandonà

Tanssija

Riccardo Zandonà on opiskellut tanssia kotimaassaan Italiassa sekä Alankomaissa Rotterdam Dance Academyssa, valmistuen vuonna 2012. Hän on tanssinut Scapino Balletin riveissä Alankomaissa ja Tanz Theater Regensburgissa Saksassa, ja osallistunut myös esimerkiksi alankomaalaisen Connie Jassen Danst -ryhmän tuotantoihin. Uransa aikan Zandonà on esiintynyt esimerkiksi Jiří Kyliánin, Marcos Moraun, Marina Mascarellin, Alexander Ekmanin ja  Tero Saarisen teoksissa.

Vuodesta 2015 Zandonà on tanssinut Skånes Dansteaterissa, Ruotsissa. Zandonàn yhteistyö TSC:n kanssa alkoi alunperin vuonna 2020 Malmössä, kun Transitin kantaesityssesonki tuotettiin yhteistyössä Skånes Dansteaterin kanssa. Johanna Nuutisen Hz (2022) on ryhmän ensimmäinen teos, jonka esiintyjäkokoonpanoon Zandonà liittyy TSC:n vierailevana tanssijana.


Arvostelut

”Tanssillisesti Hz oli huippuluokkaa. Tanssijat Elina Häyrynen, Natasha Lommi, Saida Solla, Eero Vesterinen ja Riccardo Zandonà olivat kuin huippuviritettyjä soittimia, joiden jokainen kehon osa äärimmäisen herkästi reagoi ympäröiviin ääniin.”

Demokraatti, 1. huhtikuuta 2022 / HZ