Tero Saarinen

Taiteellinen johtaja, koreografi, tanssija

Tero Saarinen on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran sekä tanssijana että koreografina. Hän on luonut yli 40 kantaesitystä, vuonna 1996 perustamalleen Tero Saarinen Companylle sekä tilaustöinä muille ryhmille.

Muun muassa hollantilainen Nederlands Dans Theater (NDT1), ranskalaiset Lyonin, Marseillen sekä Lorrainen baletit, portugalilainen Ballet Gulbenkian, Korean kansallinen tanssiryhmä, israelilainen Batsheva Dance Company, ruotsalainen Göteborgin oopperan baletti sekä Suomen kansallisbaletti ovat esittäneet Saarisen töitä ohjelmistoissaan. Tero Saarinen Companyn avainteoksia ovat kansainvälinen läpimurto Westward Ho! (1996), Stravinsky-teokset Petrushka (2001) ja HUNT (2002), Shakers-vaikutteinen Borrowed Light (2004), Morphed (2014) Esa-Pekka Salosen musiikkiin sekä Jean Sibeliuksen Kullervo (2015) yhteistyössä Suomen kansallisoopperan ja -baletin kanssa.

Tero Saarinen tunnetaan omaperäisestä, tasapainolla ja epätasapainolla leikittelevästä, rujonkauniiksi luonnehditusta liikekielestä ja kehittämästään TERO-tekniikasta. Hänen laajaa kansainvälistä kiitosta saaneille teoksilleen on ominaista myös elämyksellinen kokonaistaideteosmaisuus. Saarinen on saanut lukuisia tunnustuksia taiteellisesta työstään kotimaassa ja kansainvälisesti.


``Tanssi on minun tapani tulkita ihmisen olemusta ja sen monia ilmenemismuotoja – rakkautta, ystävyyttä, hengen voimaa. Haluan tavoittaa tanssilla sanomatonta, selittämätöntä, nimeämätöntä. Uskon tanssiin joka koskettaa, tanssiin joka puhuu puolestaan.”

Tero Saarinen

``Rikkaan omaperäinen ja suoraselkäisen älykäs``

- The Guardian (Iso-Britannia)

``Kaikki näyttää loksahtaneen paikoilleen – tekniikka, lahjakkuus, vaivattomuus, mieliala, läsnäolo – Tero Saarinen on ilmiö.``

– Dagens Nyheter (Ruotsi)

``Ylivertaista taiteilijuutta``

- The Australian (Australia)

Seuraamme sinua voidaksemme parantaa käyttökokemustasi ja viestiäksemme sinua kiinnostavista aiheista.