Amsterdamissa syntynyt Sebastiaan van Halsema aloitti sellonsoiton kuusivuotiaana ja siirtyi opiskelemaan Amsterdamin konservatorion Young Talent -vuosikurssille Maarten Mostertin oppiin 12-vuotiaana. Hän jatkoi opintojaan Guildhall School of Music & Drama -koulussa Lontoossa, jossa hän opiskeli Louise Hopkinsin johdolla. Vuonna 2008 Sebastiaan valmistui kandidaatiksi korkein arvosanoin ja hänelle myönnettiin arvostettu Concert Recital -diplomi. Hän valmistui Guildhallista maisteriksi vuonna 2010.
Sebastiaan on toiminut solistina useissa orkestereissa, kuten Netherlands Youth String Orchestra, North Holland Youth Orchestra ja Caecilia Camerata. Vuodesta 2012 Sebastiaan on toiminut Phion-orkesterin sellosektion varaäänenjohtajana ja soittanut Het Muziek -ensemblessa vuodesta 2018 lähtien. Lisäksi hän on aktiivinen kamarimuusikko ja esiintyy säännöllisesti sekä Alankomaissa että ulkomailla.