Ima Iduozee

Tanssija

Ima Iduozee aloitti uransa breakdancen parissa, jonka kolminkertainen Suomen mestari hän on. Iduozee valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselta keväällä 2016. Vuodesta 2009 hän on työskennellyt useiden eri koreografien kanssa ja vieraillut musiikkiteatteriproduktioissa. Iduozeen debyyttikoreografia, This is The Title -soolo (2012), on herättänyt huomiota kansainvälisesti. Keväällä 2015 Iduozee sai Kritiikin kannukset-palkinnon. Tero Saarinen Companyssa hän aloitti vierailevana tanssijana vuonna 2013.

``Tanssijaryhmä heittäytyi teokseen niin yhtenäisellä antaumuksella, että yksittäisiä esiintyjiä ei tee mieli mainita, yhdellä poikkeuksella: break-tanssijana aloittanut Ima Iduozee naulitsi katseet kokonaisvaltaisella liikkeellään.”

- Rondo Classic, 8-9/2014 teoksesta Morphed

``Iduozeen erityiset yksin tanssitut hetket paljastivat vahvuuden lomassa sulavasti liikkuvaa herkkyyttä; vaikka hän aloitti uransa palkittuna break-tanssijana, tässä soolossa hän muistuttaa varovaisesti tutkiskevaa lintua.``

- Arts Journal: DanceBeat, 23. lokakuuta 2017 (USA) / Morphed