Marita Liulia

Multimediataiteilija

Marita Liulia on monialainen nykytaiteilija, jonka teoksia on esitetty yli viidessäkymmenessä maassa. Liulia opiskeli kirjallisuutta ja poliittista historiaa Helsingin yliopistossa (HuK 1986) sekä kuvataiteita Taideteollisessa korkeakoulussa. Taiteellinen toiminta alkoi 1980-luvun alussa teatterista ja kuvataiteista. Liulia työskenteli myös toimittajana ja valokuvaajana mm. Kairossa ja Bangkokissa. Interaktiivisen mediataiteen pioneerin taiteelliseen tuotantoon kuuluu maalauksia, valokuvia, lyhytelokuvia, teatteri- ja tanssiesityksiä, multimediateoksia, kuunnelmia ja kirjoja. Liulia työskentelee Helsingissä vuonna 1997 perustamassaan Medeia Oy:ssä.

Liulian taiteilijauran kohokohtia ovat yksityisnäyttelyt Kiasmassa, Amos Andersonilla, Serlachius-museossa ja Didrichsenin taidemuseossa Suomessa, Nykytaiteen museo Harassa ja Spiral Wacoal Art Centerissä Japanissa, Thaimaan kansallismuseossa Bangkokissa, Conde Duquessa Madridissa ja Abbaye de Neumünsterissa Luxemburgissa. Liulia on ollut luomassa myös noin 300 esitystä muun muassa Suomen kansallisoopperaan, Venetsian Biennaleen, Pariisin Théâtre du Châtelet’iin, The Joyce Theateriin New Yorkissa ja The J.F. Kennedy Center for the Performing Arts’iin Washingtonissa. 

Liulia on Tero Saarisen ikonisen Keväturhri-soolon HUNT taiteellisessa työryhmässä. Liulia on luonut teoksessa merkittävässä roolissa olevan multimediataiteen teokseen, joka on kiertänyt maailmaa yhteensä 32 maassa vuosina 2002–2013. Teoksen uusintaensi-ilta nähdään Tanssin talossa keväällä 2022. Jo 20 vuoden ajan Liulialla on ollut merkittävä rooli Tero Saarinen Companyn taustajoukoissa: Liulia on toiminut esimerkiksi Into liikkeessä ry:n varapuheenjohtajana ja TSC:n Advisory Board:in jäsenenä.

Liulia on palkittu taiteellisesta työstään lukuisia kertoja, mm. Pro Finlandia -mitali (2018), Stina Krook Stiftelsen kunniapalkinto (2008), Erik Enroth -palkinto (2002), Prix Ars Electronica (Itävalta 1996),Prix Möbius International (Ranska 1996,1999), Suomi-palkinto (1999) ja Suomen Kulttuurirahaston palkinto (1997). Liulia on vastaanottanut valtion 5-vuotisen taiteilija-apurahan kolmesti.

Liulia on opettanut ja luennoinut 20 maassa ja ollut perustamassa useita taidejärjestöjä sekä toiminut monissa luottamustehtävissä. Vuonna 2011 Liulia kutsuttiin ensimmäisenä Aalto-yliopiston taiteilijaresidenssiin, jonka tuloksena syntyi tanssia ja teknologiaa yhdistävä lyhytelokuva Jumalattaren paluu (2012) sekä Swan Song (näyttämöteos 2014, lyhytelokuva 2016). Tällä hetkellä Liulia luo uusia töitä näyttelyihin Japaniin.

www.maritaliulia.com


“Marita Liulian projisoimat valonsäikeet ovat hienostuneita ja kekseliäitä.“

- Ballet2000, 2002 (Ranska) / HUNT