Sidi Larbi Cherkaoui
Koreografi
Sidi Larbi Cherkaouin ura ylettyy nykytanssista klassiseen balettiin, oopperasta ja Broadway-musikaaleista musiikkivideoihin, elokuviin ja teatteriin. Cherkaoui on työskennellyt Beyoncén kanssa, lavastanut barokkioopperoita sekä Philip Glassin moderneja teoksia, koreografoinut Alanis Morisette -teemaisen Broadway-musikaalin vuonna 2019 sekä useita merkittäviä Hollywood-elokuvatuotantoja. Hänen työnsä on kuitenkin aina pysynyt lähellä teatteria. Hänen teemoihinsa kuuluvat ihmiskunnan suuret myytit ja ihmisyyteen kuuluva loputon tiedon ja viisauden etsintä. Cherkaoui ilmestyi näyttämölle ensin hätkähdyttävän notkeana esiintyjänä ja heti sen jälkeen tuotteliaana koreografina, jolla on kyky luoda omia maailmojaan, joissa liike, musiikki ja arkkitehtuuri sulautuvat saumattomasti yhteen. Hänen työnsä on kerännyt huikean määrän palkintoja ja ehdokkuuksia, muun muassa kaksi Olivier-palkintoa, kolme Tanz-palkintoa, Giraldillo-palkinnon ja Kairos-palkinnon työstä taiteen ja kulttuurin hyväksi. Cherkaoui on vuonna 2010 perustamansa ryhmän, Eastmanin, taiteellinen johtaja. Lisäksi hän johti vuosina 2015-2022 myös Flanderin balettia (Ballet Vlaanderen). Kesäkuusta 2022 lähtien Sidi Larbi on johtanut Grand Theatre de Geneven balettia.