Saavutettavuusseloste

Julkisten verkkopalvelujen saavutettavuutta koskeva laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta koskee tahoja jotka saavat viranomaiselta, esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja kunnalta, yleisavustusta toimintansa rahoittamiseksi vähintään 50 %.

Tero Saarinen Companyn taustalla toimivan Into liikkeessä ry:n säännöllinen valtionosuus ja Helsingin kaupungin avustus eivät vuosittain ylitä rajaa, mutta pidämme lain tavoitteita tärkeinä ja haluamme omalta osaltamme varmistaa sisältöjemme saavutettavuuden oleellisilta osin.

terosaarinen.com-sivuston nykyiselle alustalle toteutettu versio on julkaistu 1.10.2017. Tämä saavutettavuusseloste on julkaistu 2.9.2020. Sivuston saavutettavuuden on arvioinut vuonna 2020 TSC yhteistyössä sivuston teknisen toimittajan Server Side Oy:n kanssa. Sivuston saavutettavuuden taso on arvioitu käyttäen ARC-saavutettavuustyökalua.

terosaarinen.com-sivuston saavutettavuuden tila

terosaarinen.com-sivusto täyttää suurelta osin lain edellyttämät vaatimukset. Keskeiset sivustolla asiointiin, kuten lipunmyyntiin, ohjaavat sisällöt ovat saavutettavia. Koulutamme henkilöstöämme tuottamaan sisältöä saavutettavasti ja seuraamme sivuston saavutettavuuden tilaa jatkuvasti.

Ei-saavutettava sisältö

terosaarinen.com-sivuston merkittävimmät puutteet ovat visuaalisuuteen liittyvien liitetiedostojen (taiteellista sisältöä käsittävät videot ja kuvat) sekä mediapankin arkistomateriaalien (kuten skannatut lehtileikkeet ym. pdf’t) saavutettavuudessa. Suurin osa sivuston liitetiedostoista on kuitenkin julkaistu ennen 23.9.2018, eivätkä ne kuulu sovellettavan lainsäädännön piiriin. Jos haluat näitä tietoja saavutettavassa muodossa, ota yhteyttä info@terosaarinen.com

Palaute ja yhteystiedot

Huomasitko saavutettavuuspuutteen sivustollamme? Kerro se meille lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@terosaarinen.com ja teemme parhaamme puutteen korjaamiseksi!

Sinulla on oikeus perustellusta syystä saada saavutettavassa muodossa tiedot, jotka tarvitset etujesi, oikeuksiesi tai velvollisuuksiesi selvittämiseksi tai toteuttamiseksi. Jos et saa näitä tietoja verkkopalvelustamme saavutettavassa muodossa, voit tehdä pyynnön lähettämällä sähköpostin osoitteeseen info@terosaarinen.com. Vastaamme palautteeseesi 14 päivän sisällä. Jos pyyntö koskee laajaa sisältöä, voimme jatkaa vastausaikaa enintään kahdella viikolla. Ilmoitamme sinulle, jos vastausaikaa jatketaan. Jos emme toimita tietoja saavutettavassa muodossa, laadimme sinulle siitä kirjallisen perustellun todistuksen.

Saavutettavuuskantelun ja -selvityspyynnön tekeminen

Jos huomaat sivustollamme saavutettavuusongelmia, anna ensin palautetta meille lähettämällä sähköpostia info@terosaarinen.com Jos et ole tyytyväinen saamaasi vastaukseen, voit tehdä selvityspyynnön Etelä-Suomen aluehallintovirastoon: saavutettavuus@avi.fi.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo saavutettavuusvaatimusten noudattamista Suomessa.

Sinulla on oikeus tehdä saavutettavuuskantelu Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, jos emme noudata digitaalisten palveluiden tarjoamisesta annetussa laissa säädettyjä vaatimuksia ja velvollisuuksia.