Misa Lommi

Tanssija & Näyttelijä

Misa Lommi on opiskellut tanssitaiteen kandidaatiksi Tukholman University of Dance and Circuksesta vuonna 2006 ja valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2013. Lommi työskentelee monipuolisesti sekä tanssijana että näyttelijänä. Hän on tanssinut mm. Tero Saarisen, Anton Lachkyn,Tom Wekslerin, Valtteri Raekallion, Kinetic Orchestran, Susanna Leinosen ja Carl Knifin teoksissa. Lisäksi hän toimii Paula Vesalan tanssijana. Lommi on opettanut nykytanssia ja improvisaatiota mm. Tamara Rasmussen Opistolla vuodesta 2016.

Näyttelijänä Lommi on ollut kiinnitettynä Svenska Teaternissa, Tukholman Kaupunginteatterissa, jossa hän työskenteli myös tanssijana K. Kvarsntröm & Co.:ssa. Lisäksi hän on näytellyt mm. Ryhmäteatterissa ja Espoon Kaupunginteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa, jossa Lommi oli kiinnityksellä myös tanssijana Helsinki Dance Companyssa 2022-23. Hän on myös näytellyt useissa kotimaisissa elokuvissa ja tv-ohjelmissa.


”Zimmermannin luomat suhteet instrumentaalisten ryhmien ja musiikillisten tyylien välillä pysyvät arvaamattoman soljuvina, niin olivat myös tanssijat – Auri Ahola, Misa Lommi ja David Scarantino – huojuessaan sosiaalisuuden ja yksilöllisyyden välillä. Lähteminen ja luopuminen olivat koskettavasti välttämättömiä.”

Los Angeles Times, 21. tammikuuta, 2018 (Yhdysvallat) / Zimmermann Trio