Jussi Ulkuniemi

Tanssija

Jussi Ulkuniemi on queer-taiteilija, valokuvaaja, tanssintekijä ja pedagogi. Hän on opiskellut tanssia ja esitystaidetta Outokummun tanssin koulutuksessa, Helsingin Teatterikorkeakoulussa sekä Berliinin taideyliopistossa (Inter-University Center for Dance, HZT), sekä aikaisemmin valokuvaa Lahden Muotoiluinstituutissa. Hänen tanssitaustansa on muodostunut breakdancen, capoeiran, kontakti-improvisaation, sekä berliiniläisen konemusiikkikulttuurin ristivaikutuksessa. Hän on esiintynyt vapaalla kentällä tanssitaiteiljana mm. Helsingissä, Kuopiossa, Joensuussa ja Berliinissä vuodesta 2019 eteenpäin.

Ulkuniemi työskentelee myös erilaisissa yhteisötaiteellisissa konteksteissa, esimerkiksi Kurouma-kollektiivin Yhtä Matkaa -yhteisötaideprojektissa (2019–2020) sekä pedagogina syrjäytymisvaarassa oleville nuorille osoitetussa HUUMA-hankkeessa Vantaalla (2021). Parhaillaan (2022–2024) Ulkuniemi työskentelee Koneen säätiön rahoittamana queer-intiimiyden, ei-normatiivisten kehollisuuksien ja ihmissuhteiden parissa, valokuvataiteen ja tanssin keinoin. 

 jussiulkuniemi.com


Seuraamme sinua voidaksemme parantaa käyttökokemustasi ja viestiäksemme sinua kiinnostavista aiheista.