Tero Saarisen Vortex Etelä-Koreaan ja Japaniin

Korean kansallinen tanssiryhmä palauttaa jälleen ohjelmistoonsa Tero Saariselta vuonna 2014 tilaamansa teoksen Vortex. Saarinen oli ensimmäinen maineikkaan ryhmän kanssa työskennellyt länsimainen koreografi. Yhteistyö on saavuttanut huippusuosion ja sitä on esitetty toistuvasti Korean kansallisteatterissa Soulissa. Vuonna 2015 Vortex kutsuttiin myös Ranskaan, avaamaan arvostettu Cannesin tanssifestivaali. Teoksessa on 25 tanssijaa ja sen elävästä musiikista vastaa Be-being. Syyskaudella 2019 Vortex tuodaan jälleen kerran yleisön eteen Etelä-Koreassa, tällä kertaa LG Arts Centerissä, 3.-5. lokakuuta. Kotikaupungistaan Korean kansallinen tanssiryhmä jatkaa vielä kiertueelle Japaniin, jossa se esiintyy teoksella 25.-27. lokakuuta KAAT Kanagawa Arts Theaterissa. Saarisen koreografian näytökset Yokohamassa ovat samalla osa Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlallisuuksia.

 

 

Tero Saarinen Companyn omien kiertueiden kohokohtiin tänä syksynä lukeutuvat Tero Saarisen ja Kimmo Pohjosen Breath -dueton kotisesonki Aleksanterin Teatterissa, Helsingissä (25.-28. syyskuuta), sekä esitykset Hong Kongissa World Cultures – Festivaalilla, Ko Shan – Teatterissa 8.-9. marraskuuta. TSC esiintyy tällä kaudella myös Helsingin kaupunginorkesterin kanssa: Zimmmermann Trio nähdään Brysselissä, Bozarissa 10. lokakuuta sekä Bruggessä, kulttuurikeskus Concertgebouwissa 11. lokakuuta.