Jakke Kastelli

Multimediaohjelmoija

Jakke Kastelli on audiovisuaalisen ja uusmedia-alan pitkän linjan ammattilainen. HUNT-teoksen multimediaohjelmoinnista vastannut Kastelli valmistui Tornion Taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta medianomiksi vuonna 1996. Hän on toiminut uransa aikana muun muassa dokumenttielokuvien kuvaajana ja leikkaajana sekä teatterialalla valosuunnittelijana ja ohjaajana.

1990-luvun puolivälin jälkeen hän on keskittynyt ensisijaisesti ohjelmointiin ja uusmediaprojektien suunnitteluun sekä konsultointiin. Vuonna 2000 yrittäjäksi siirtyneen Kastellin asiakkaisiin lukeutuu bisnessektorin ohella valtion ja kuntien organisaatioita sekä tunnettuja taiteilijoita kuten Kimmo Pohjonen ja Marita Liulia. Lisäksi Kastelli on toiminut kurssikouluttajana eri yrityksille ja yhteisöille kuten Yleisradiolle, Lahden muotoiluinstituutille ja Sibelius-Akatemialle.