Mikko Makkonen

Tanssija (Tanssiteatteri Minimi)

Mikko Makkonen työskentelee tanssijana, koreografina, tanssinopettajana sekä parhaillaan kuopiolaisen Tanssiteatteri Minimin toisena taiteellisena ja tuotannollisena johtajana. Makkonen on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015 (tanssijan maisteriohjelma) sekä tanssinopettajaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2013. Hänen tanssitaustansa on break- ja katutanssilajeissa, joiden myötä hän on esiintynyt sekä kilpaillut kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Vierailevana tanssijana Makkonen on työskennellyt muun muassa Suomen Kansallisbaletissa, Tero Saarinen Companyssa, Helsingin kaupunginteatterissa, Kinetic Orchestra –nykytanssiryhmässä ja Pori Dance Companyssa. Hän on toiminut esiintyjänä laajalti kotimaisten koreografien ja ryhmien tuotannoissa. Makkosen omaa koreografista työtä on nähty tanssin vapaan kentän tuotannoissa, Kuopion kaupunginteatterissa, Tanssiteatteri Minimissä ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa. Empaattinen ja vastuullinen maailmasuhde ovat perusarvoja hänen työskentelyssään. Tutustu Makkosen töihin Vimeossa!

Makkonen nähtiin ensimmäistä kertaa vierailevana tanssijana TSC:n teoksessa elokuussa 2021, kun Transit sai Suomen ensi-iltansa.